RH- Isännöinti Oy on paikallinen isännöinnin ammattilainen, joka myy isännöintipalvelua Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella.

Tarjoamme täyden palvelun isännöintiä, johon sisältyvät kaikki kiinteistön hallinnon osa-alueet.

Palveluumme kuuluu yhtiöiden kokonaisvaltainen isännöinti, sisältäen hallinnolliset ja tekniset tehtävät sekä kirjanpidon, vuokravalvonnan ja kuluseurannan. Tämä mahdollistaa se, että yhtiön kokonaisvaltainen tilanne on kaikilta osin hyvin hallittavissa. Palvelukokonaisuuksia voidaan erikseen sovittaessa räätälöidä myös tarpeenne mukaan.

Pidämme osakkeenomistajat/asukkaat ajantasalla taloyhtiöihin liittyvistä asioista oikea aikaisella ja riittävällä tiedottamisella. Pyrimme myös aktiivisesti näkymään taloyhtiössä, jotta pystyisimme jatkuvasti havainnoimaan hoidossamme olevien kiinteistöjen kuntoa sekä tapaamaan asiakkaita heidän omassa kotiympäristössään.

Sopimuksemme noudattaa Isännöintipalvelujen yleisiä sopimusehtoja ISE2007 ja Suomen Kiinteistöalan kustannus Oy:n isännöintitehtäväluetteloa. Olemme myös Isännöintiliiton jäsenyritys.

Hyvän asiakassuhteen pohjana on luottamus, ja pitkäaikaiset toimeksiantomme ovat osoitus siitä että olemme ansainneet tämän luottamuksen alalla.

Yhteystietomme

Kehityksentie 5, 21800 Kyrö
Turuntie 2, 21380 Aura

Toimisto 020 745 9500

Isännöitsijä/tekniikka, Osmo Huhtala
020 745 9508 / 044 519 5508
osmo.huhtala@rhi.fi

Isännöitsijä/taloushallinto, LKV Milka Rautio
020 745 9509 / 044 519 5509
milka.rautio@rhi.fi

Isännöitsijä/toimisto, LKV/YKV Tuula Kaajalahti
020 745 9501 / 044 519 5501
tuula.kaajalahti@rhi.fi

Toimisto, Sanna Seppälä
044 519 5507
sanna.seppala@rhi.fi

Muuttoilmoitus

Tee kätevästi muuttoilmoitus taloyhtiölle verkossa.

Vikailmoitus

Tästä voit tehdä KIIREETTÖMÄT vikailmoitukset. Kiireelliset ilmoitukset numeroon 020 745 9508 / 044 519 5508

Mittarilukemailmoitus

Ilmoita kätevästi sähkö- ja vesimittari lukemat verkossa.

Muutostyöt

Suunnitteletko remonttia? Ilmoita muutostöistä kätevästi verkossa.